Aloita käsityöharrastus – virkkaa tai neulo

Käsityöt ovat mitä mainioin harrastus. Käsitöiden tekeminen ei ole ainoastaan rentouttavaa ajanvietettä, vaan se on myös hyödyllistä. Itse on mahdollista valmistaa monia erilaisia hyödyllisiä tavaroita ja tuotteita. Tekemällä itse saa juuri omannäköisen ja omia tarpeita vastaavan tuotteen. Käsityöt ovat myös oivallinen lahjaidea, jolloin lahja on persoonallinen, ja se muistuttaa niin antajasta kuin sen saajastakin.

Virkkaaminen ja neulominen ovat erityisen suosittuja sekä hyödyllisiä harrastuksia. Virkkaamalla luonnistuu esimerkiksi kauniiden pöytäliinojen tai verhojen tekeminen. Perinteiset patalaput valmistuvat tuossa tuokiossa virkaten. Neulomalla voi valmistaa lämpöisiä villavaatteita aina puseroista sukkiin ja lapasiin. Mahdollisuudet ovat miltei rajattomat, kunhan sinulta vain löytyy lankaa ja puikot tai koukku. Kun aloitat uutta harrastusta, katso ensin netistä kaikki tarpeelliset tarvikkeet.

Miten aloittaa neulominen tai kutominen?

Moni on oppinut virkkaamisen ja neulomisen alkeet jo koulun penkillä. Kaikki eivät kuitenkaan ole koskaan pitäneet koukkua tai puikkoa käsissään, ja monella ovat taidot ruostuneet. Neulominen ja virkkaaminen ovat kuitenkin taitoja, joita voivat opetella kaikenikäiset. Kun pääsee jyvälle perussilmukoista, voi jo niiden avulla tehdä vaikka mitä. Edistyneemmille löytyy erikoisempia tekniikoita, joilla voi tuotoksiin loihtia uutta ilmettä esimerkiksi kohokuvioilla.

Neulomisen tai virkkaamisen perustaidot voi opetella helposti esimerkiksi netistä löytyvien ohjeiden ja opetusvideoiden avulla. Kansalaisopistoissa ja työväenopistoissa järjestetään erilaisia kursseja, joilla näitä taitoja voi opetella. Myös Espoosta löytyy työväenopistolta kursseja niin neulontaan kuin virkkaamiseenkin liittyen.